maanantai 22. maaliskuuta 2010

Siilinjärven 21.3. kisat

Nyt on Muusan kanssa korkattu virallisesti tämän vuoden ekat kisat. Tuomarina Anne Savioja. Ensimmäinen rata oli hyppyrata (c.rata), tuloksena 5 kielto hypyltä. Ensimmäiseltä putkelta (4.) unohdin luultavasti kertoa Muusalle, että jään hypyn 5. taakse. Muusa ampaisi putkelta suoraan kohti toista putkea (8.). Sain sen kuitenkin kääntymään ajoissa hypylle kohti, mutta arvata saattaa, että ohjaus tökki koko tuon kolmen hyppykuvion ajan, kun olin väärässä kohdassa. Kielto tuli 7. hypyllä, kun lähdin pyörittämään Muusaa siivekkeen ympäri. Kun olin jäljessä, ennakoin liian aikaisin ja Muusa kääntyi just ennen hyppyä kohti mua ja kielto tuli. Aivan lopussa oli myös putki, jossa en taaskaan kertonut Muusalle missä olen ja oli muuten hylky tosi lähellä.

Seuraavat radat olivat agilityratoja. Mitäpä siitä kertoisi: rata oli alusta loppuun tosi kiva niin kuin hyppyratakin. Muusa ohjautui loistavasti ja olin suurin piirtein siellä missä pitikin. Yksi takaaleikkaus epäonnistui täydellisesti eli muusa hypyltä kääntyi väärään suuntaan, mutta sain ongittua sen oikealle hypylle. Kaikki kontaktit meni rennosti, mutta koska jännitin niitä jollakin tasolla, keppien loppu oli tosi hidas. On siinä vielä tekemistä, että saan radan pidettyä hanskassa ilman painetta. Hyvän yhteistyön tuloksena tuli nolla sijalla 1.


Viimeisen radan ehdoton ykköstavoite oli kepit. Saada ne iloisesti loppuun asti ilman painetta. Onneksi kepit olivatkin nyt ihan alussa ennen kontakteja. Ja ne menikin tosi hyvin. Ensimmäinen kielto meillä tuli jo hypyllä 9. Saatoin Muusan pitkälle putkeen (8.), koska A:ta on otettu aika paljon (alasmenoja) ja pienikin liikkeen pysähdys olisi varmasti Muusan laittanut A:lle. Tästä johtuen olin ehkä turhan hätäinen sylikäännöksessä hypylle 9. Muusa jäi käteen kiinni ja meni hypyn ohi ja kielto napsahti. Kiellosta huolimatta matka jatkui kohti 13. putkea. Savioja kävi radan jälkeen sanomassa, että olin ainuita, joka teki leijeröinnin putkelle. Voitte vain arvata, että olin hetken hiljaa ja mietin, että mitä tein? Hän tarkoittikin sitä, että lähetin Muusan yksin putkelle 13. ja menin suoraan putken 14. suulle kutsumaan Muusaa = leijeröinti eli yksi este jää ohjaajan ja koiran väliin :).

Seuraava kielto tuli ihan tyhmästä jutusta. Oletin, että Muusa hakee sanalla "putkeen" putken 17. En ollut ajatellutkaan, että jos se hyppää hypyn 16. tiettyyn suuntaa, se saattaakin ensimmäisenä nähdä putken 13. Ja niinhän siinä sitten kävi, kun en yhtään seurannut enkä rytmittänyt Muusan menoa. Vanha Muusahan olisi mennyt putkeen 13 asti, mutta, tää nykyinen Muusa tajusi, että hölmistyin sen lähdöstä, se menikin vain putkien välistä ja sain sen laitettu ilman hylkyä oikeaan putkeen. Ja mikä makeinta kontaktit sujuivat ja tulos prosentti 100%, viimeisen radan saldo 10. Mentaalivalmennuksessa ilmenneissä asioissa saattaa sittenkin olla perää, mutta niistä enemmän, kun olen päässyt kokeilemaan niitä useammassa kisassa.

2 kommenttia:

Oi, kiva, kun laitoit viestiä :)