sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Käytiin Turus la 1.10. Piiralla

Kylläpä oli mukava reissu kaikin puolin. Perjantaina lähdettiin Tiinan & Ninjan kanssa matkaan heti töitten jälkeen. Pysähdyttiin Tampereen Idea Parkissa shoppailemassa sekä syömässä. Ennen illan hämyä saavuttiin Turkuun hotelli Cumulukseen. Henkilökuntakortillani saan aika kivan alennuksen yöpymisestä ja toinen asia miksi otettiin yöpymisellä, oli se, että Piiran hoidot alkoi lauantaina ennen klo 8.00.



Ensin hoidettavaksi pääsi Muusa. Nuin rauhallisesti Muusa ei olekaan ollut aikoihin Piiralla. Silmät meni kiinni useampaan otteeseen. Lantio oli edelleen täysin suora, lukkoja ei ollut, lähinnä etupäässä kireyttä, johon hoidoilla saatiin joustoa. Tuo kireys saattaa osin johtua myös Mesestä. Hihnalenkillä se tekee aika ajoin "kylkimyyryä" Muusaan päin, tuota pitänee koittaa saada siltä karsittua (olen koittanut jo pari vuotta). Taannoin eräs hierojakin kiinnitti huomioita Muusan etupäähän sanoen ” tekeekö Muusa jotain erikoista etukäpälöillä”. Ai tekeekö: Muusa on vähän häiriintynyt > se ”panee” mua, jos makaan sohvalla, ottaa ihan väkisin kiinni jaloistani (kun ovat koukussa) ja tekee ”sitä” ihan antaumuksella. Johtajuus ongelmaa ei ole (en ainakaan tunnusta), joten mua ei oo tuo tapa häirinnyt, lähinnä oon huvittuneena kahtonut sen touhuja. Tosin, ehkä siihen pitää jo sen takia puuttua, että jumii tulee kroppaan ihan turhan asian takia. Takapäässä oli myös hivenen kireyttä, mutta ei niin paljoa kuin edessä. Piira sanoi, että Muusa kroppa ei ole kipeä tällä hetkellä, sen tilanne on tosi hyvä. Loistavaa, että välillä saa kuulla positiivisiakin asioita. Ja oli hyvä huomata, ettei vähäisestä kisaamisesta ole ollut haittaa Muusan kropalle.



Mese on käynyt Piiralla kerran vuodessa, viimeksi sillä ei ollut yhtään mitään. Nytkin Piira kyseli, miten on mennyt, onko mitään erikoista tapahtunut. Mese on kaikkialla yhtä lunkki...eihän sillä oo tapahtunut mitään, ei harrastuksissa eikä yksityiselämässä , ei ole edes tyttöystävää löytänyt. Alku meni kuin viimeksikin, ongelmaksi meinasi tulla se, ettei Mese päästänyt Piiraa sen taakse. Jouduimme lopulta tehdä niin, että istutin sen itseni eteen, Mesen naama Piiralle päin. Onneksi siitäkin näkyi miten Mese istuu ja suorassahan se istuikin. Mukuulle piti sitten laittaa väkisin, mutta rauhoittui siihen lopulta tosi hyvin. Piirakin sanoi, että Mesestä näkee, ettei se ole vain tottunut tämänlaiseen käsittelyyn, vaikka näyttelyssä antaakin tuomarin koskea. Kyse ei ole pelosta vaan tottumattomuudesta, koska pystyy rentoutumaan täysin hoidon aikana. Tämän kaltaista käsittelyä pitänee harjoitella ja paljon kotioloissa. Tälläkään kertaan Mesestä ei löytynyt yhtään mitään vikaa, vetreässä kunnossa on edelleen. Jos Meselle tapahtuu tapaturma tai tulee tyttöystäviä kyläsille, silloin seuraava käynti on muitten kanssa huhtikuussa, muutoin ei sitä tarvitse Piiralle ensi kerralla viedä. Oon myös tosi onnellinen Tiinan puolesta, Ninjallakin oli asiat paremmin kuin viimeksi.




Kotimatkalla pysähdyttiin uudestaan Idea Parkissa sekä Ikeassa. Tiina päätti ostaa sängyn rungon + säleikön. Kysyi vain mahtuisiko kyytiin. Mulla on farmari auto sekä kiinteät koirahäkit takakontissa. Häkkien ja ikkunan väliin jää pieni aukko. Aika mäihä kyllä kävi, se sänky oli pakattu pitkittäin ja mahtui just ja just kyytiin. Aika pitkä pätkähän tuo oli. Koitettiin mustekaloilla sitoo se kiinni laatikon edestä, venyttäen takana olevaan häkkiin. Varsinainen neronleimaus. Siinähän tietty kävi just niin, että kun venytin sitä häkkiin päin, mustekala pääsi irti laatikon edestä ja singahti täysiä mun käden kautta Mesen häkkiin. Nyt vasta mäihä kävikin. Käteen kyllä sattui useampaan kohtaan, mutta onneksi mustekala ei osunut Meseen. Meni tosi läheltä, hipaisu. Mese vain lunkisti katsoi ”mikäs se häkissäni kävi” ja jatkoi omia puuhiaan. Jos tuo olisi käynyt Muusan puolelle, Muusa olisi huutanut kuin syötävä kuin päätä olisi leikattu, vaikkei olisi osunut. Tuossa noiden kahden koiran suurin ero, toinen ylireagoi ja toinen ei edes tajuu mitä tapahtuu. Eikä siinä vielä kaikki. Tiina osti 90 cm sängyn ja siinä runkoa hakiessa, muisti, että sängyn pohjan säleikkökin pitää erikseen ostaa, sopivasti säleiköt olivatkin matkanvarrella ulos mentäessä. Ostokset tehtiin ja kotiin lähdettiin. Jyväskylään tullessa Tiina yhtäkkiä tajusi, että minkäköhän levyinen se ostettu säleikkö oikein on…katsoi laatikosta mitat ja totesi 80 cm. Tytöt tosiaan liikenteessä, ostavat 90 cm sängyn rungon, 80 cm säleiköllä, fiksua. Kuitissa lukee onneksi palautus / vaihto-oikeus 90 päivää…

maanantai 3. lokakuuta 2011

Fiilistä elämään!

Kuvat: Maria Tolppanen

Terve, mä oon Fiilis ja oon saanut vihdoinkin tassuni ujutettua tähänkin blogiin. Oon novascotiannoutaja ja ikää ihan tarpeeksi jo kisakentille, vinkkinä vaan Tanjalle, jos oot sattunut sen jo unohtamaan. Agilityn aloitin helmikuussa 2011. Olin alussa aika villi enkä pysynyt ees sekunttiakaan istumassa paikoillani. Silti toi Tanja sanoi, mun varaäippä Paulalle, jos se haluu luopuu mun ohjaamisesta, niin Tanja haluisi ottaa mut ohjattavaksi. Olinkohan mä liian villi, kun parin viikon päästä Tanja jo mua opetti aksassa. Äippäni Maria sekä varaäippä Paula on auttanut sitä kaiken näköisissä kotiläksyissä.

Mä oon tosi hyvä siis mulle ei tartte juuri mitään opettaa kuin kerran ja sit jo tajuun mitä multa haluataan. Joskus katon vain kavereitten aksaa ja salaa öisin videoo, sit noi ihmettelee kuinkas lahjakas mää oon, kun opin nukkuessani asioita, voi teitä ihmisiä. Mun suurin herkku on makkara ja toi aksa on super kivaa siitä, että makkaraa tulee koko ajan, kun teen noita yksinkertaisia asioita. Onneksi toi Tanja tajus ottaa vihdoin mun lempipallon mukaan reeneihin. Mikä sen parempaa kuin syödä makkaraa ja juosta palloa hakemassa.



Mua joskus vähän ihmetyttää, kun toi kouluttaja koittaa pussailla ja mussuttaa jotain hempeetä. Eiks se tajuu, etten mää niistä mitään välitä, ruokaa vaan niin oon tyytyväinen. Mun äippä Maria on muuten mulle tosi rakas, mut aksassa se on mulle kuin ilmaa. Mähän en lähe mihkään lenksulle reenien aikana sen kaa, hullu, Tanjahan voi vaikka yksin mennä noita esteitä ja sit syödä mun makkarat. Tanjan kaa toki voin käydä ulkoilemassa väliajoilla, sittenpähän voin vahtia siinä samalla ettei se leiki myöskään mun pallolla. Tämmöinen mä oon, super kiva aksakoira, jolla on Tanja kartturina.

Tossa on meidän eka epävirallinen kisarata, vähän hirvitti toi musta putki, tulos silti 5 ja sijoituttiin heti toiseksi. Olin aika rauhallisella tuulella, ihan vaan sen takia, että ohjaaja veisi jo mut kunnon kisoihin. Virallisiin mennään kuulemma vasta sitten, kun maltan pujotella kaikki keppivälit. Ehkä maltan ehkä en, kyl mä ne osaan, mut ei aina pysty, kun pitää tehdä kaikkee muutakin. Tässä lyhyesti musta ja enempi sit tulevaisuudessa. Mun kuvasta tosta oikeelta, pääsette aidoin oikeille kotisivuilleni, nähdään!

1/3 saavutettu

Kylläpä oli ahdistava viime viikko. Töissä aivan liian paljon uusia asioita samalle viikolle. Jossain vaiheessa tuntui, että pää leviää, ei vain kykene enempää. Perjantai onneksi tuli ja ansaitut kolmen päivän vapaat alkoi. Samana iltana istuttiin vielä Jatin hallituksen kokouksessa ja yöllä alkoi kurkkukipu & räkä lentää. Miten niin kiltit työtekijät sairastavat vapaapäivinään? Miksi se pitää olla niin, pöh!

Lauantai iltana meille tuli Mari & Elisa Lieksasta kavereineen bed & breakfast majoitukseen. Hyvin mahtui pieneen kämppääni viisi ihmistä sekä viisi koiraa, lämmöt piti vain ottaa pois päältä ja takaovea pidettiin auki nukkumaan menoon asti :). Flunssaa lievennettiin punaviinillä sekä herkuilla. Toivottavasti läksiäislahjaksi eivät saaneet tätä tautia, ihanaa kun kävitte. Kolmen viikon päästä nähdään taas hirvestyksen merkeissä. Kuva: Jukka Pätynen



Sunnuntaina oli tarkoitus lähteä Mikkeliin aksakisoihin Mesen kanssa. Heidi oli himpun verran huolissaan mun olotilasta. Mulla on vain tapana, ettei kaveria jätetä pienen taudinkaan takia, vaikka Heidistä ei ajoapua saisi (ei ajokorttia). Kuumetta ei aamulla ollut, joten matkaan mars. Reissuun lähdettiinkin sumuisessa säässä klo 07.00. Siinä vaiheessa, kun sumusta tuli eteen orava, päästäinen sekä metsäkanalintu, kukin vuorollaan, toivottiin vain ettei hirvee kuitenkaan nähtäisiin tälläkään reissulla. Onneksi tiellä nähdyt eläimet loppuivat lintuun.

Heidin nuorempi tarupi Jipi aloitti kisauransa ja mittauksen takia jouduimme lähtee hyvissäajoin liikenteeseen. Sydämen tykytyksiä tuo mittaus aiheuttikin, mini siitä onneksi tuli, onnittelut. Heidän agiratansakin näytti tosi hyvältä, isänsä tyttö. Mese kisaili yhden radan verran vasta klo 14 jälkeen, ensimmäinen kisa 2-luokassa. Mä flunssassa sekä Mesellä takana levoton yö, ei syönyt aamupalaansa, joten en voinut yhtään tietää, jaksaako se kiinnostua aksasta ja kuinkas kävikään. Jo ensimmäiselle putkelle mennessä se liikkui kuin normi länderit. Ihan lopussa kepeillä mulla vain loppui happi, onneksi sen jälkeen ei ollut kuin yksi este jäljellä. Puolikuntoisena ei pitäisi varmaankaan kisata;). Kisailijoita oli just tarpeeksi siihen, että sijalla 2. sai luva tuloksen, huippuu!

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Erkari kera Mesen!

Ländereitten päänäyttely oli syyskuun 18 päivä Heinolassa. Läntsyporukka on ältsyn kivoja. Mikä yhteishenki koirien omistajien / kasvattajien kesken. Oon kyllä aikaa ylpee siitä, että saan kuulua tuohon joukkoon. Ja mitkä herkut, skumpat & ruuat. Tästähän on otettava joka vuotinen tapa. Kiitos kaikille mukavasta näyttelypäivästä.


Tuomarina tiukkaakin tiukempi Juha Putkonen: "Erinomainen koko ja rungon mittasuhteet. Erinomainen sukupuolileima. Hyvä pään pituus, lähes yhden suuntaiset kallon ja kuonon linjat. Hyvän asentoiset korvat. Kauniit silmät. Hyvä purenta ja pigmentti. Oikean mallinen, mutta hieman massaton rintakehä. Oikea karvanlaatu. Sapelimuotoinen häntä. Tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu levein joustavin sivuaskelin, hyvällä askelpituudella."



Tuomari mietti pitkään ja hartaasti sekä juoksutti mua & Meseä että Anua & Rönniä, todella monta kertaa kehää ympäri ja taas ympäri...niin monta kertaa, että kunnon päälle otti. Lopulta Mese oli PU2. Onnittelut Anulle & Rönnille PU1 ja VSP. ROP Mayalle ja tietty ISOT onnittelut ROP-jälkeläisryhmä Jettildanille!

Kuvat: Janetin arkistosta.

lauantai 1. lokakuuta 2011

Jatkoaikaa Muusan agiiin...

Taannoin ajattelin, koska Muusa kaatuili agilityssa, laitan sen telakalle. Tämä tapahtui 2010 karsintojen jälkeen, jolloin pienessä vauhdissa kulmahypyllä tapahtui tosi paha liukastuminen. Muusa lennähti selän kautta ympäri, samalla alittaen hypyn riman alakautta... Edellisestä isommasta agihaaverista oltiin just toivuttu ja seuraavaa jo pukkaa perään. Osteopaatin / fyssarin ja hierojien voimin saatiin Muusa takaisin tasapainoon. Mietin, uskallanko enää ottaa riskiä, jos se kaatuu uudestaan? Oltiin koko viime syksy, talvi ja kevät pois, kunnes juttelin erään tutun kanssa pitkään ja hartaasti...miksi kieltää koiralta se mistä se tykkää kaikista eniten. Muusa voi kuitenkin hyvin ja nykyistä olotilaa ylläpidetään myös kotikonstein. En kuitenkaan vähättele sen selkäongelmaa, se on ja pysyy aina olemassa. Ja mitä kaikkee kotona / lenkillä sitten voikaan tapahtua.. Niinpä, toki verijälkikin purkaa Muusan adhd-tiaa, mutta agia ei voita mikään.
Kuva: Jukka Pätynen



Me ei enää reenata, kisataan harvakseltaan, meillä ei ole enää tavoitteita, me ei ikinä enää mennä karsintoihin, sillä nehän on matolla. Muusa ei tosiaankaan ole mattokoira, ehkä jokin opetuksessa on mennyt pieleen tai sit Muusa menee vain hana auki alustasta riippumatta. Hiekka sen tiellä pitää, antaa mennä vaan ja nautitaan jokaisesta kisapäivästä, sillä koskaan ei tiedä, milloin se on oikeasti viimeinen, antaa palaa pikku musta! Kuva: Marjo Kokkonen



YouTube: Muusan agi2011