Taannoin ajattelin, koska Muusa kaatuili agilityssa, laitan sen telakalle. Tämä tapahtui 2010 karsintojen jälkeen, jolloin pienessä vauhdissa kulmahypyllä tapahtui tosi paha liukastuminen. Muusa lennähti selän kautta ympäri, samalla alittaen hypyn riman alakautta... Edellisestä isommasta agihaaverista oltiin just toivuttu ja seuraavaa jo pukkaa perään. Osteopaatin / fyssarin ja hierojien voimin saatiin Muusa takaisin tasapainoon. Mietin, uskallanko enää ottaa riskiä, jos se kaatuu uudestaan? Oltiin koko viime syksy, talvi ja kevät pois, kunnes juttelin erään tutun kanssa pitkään ja hartaasti...miksi kieltää koiralta se mistä se tykkää kaikista eniten. Muusa voi kuitenkin hyvin ja nykyistä olotilaa ylläpidetään myös kotikonstein. En kuitenkaan vähättele sen selkäongelmaa, se on ja pysyy aina olemassa. Ja mitä kaikkee kotona / lenkillä sitten voikaan tapahtua.. Niinpä, toki verijälkikin purkaa Muusan adhd-tiaa, mutta agia ei voita mikään.
Kuva: Jukka Pätynen
Me ei enää reenata, kisataan harvakseltaan, meillä ei ole enää tavoitteita, me ei ikinä enää mennä karsintoihin, sillä nehän on matolla. Muusa ei tosiaankaan ole mattokoira, ehkä jokin opetuksessa on mennyt pieleen tai sit Muusa menee vain hana auki alustasta riippumatta. Hiekka sen tiellä pitää, antaa mennä vaan ja nautitaan jokaisesta kisapäivästä, sillä koskaan ei tiedä, milloin se on oikeasti viimeinen, antaa palaa pikku musta! Kuva: Marjo Kokkonen
YouTube: Muusan agi2011
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Oi, kiva, kun laitoit viestiä :)