tiistai 25. toukokuuta 2010

No nyt se läks..

Tänään teemana treeneissä keppikulmat sekä pimeät putkenpäät. Kyllä harmittaa, että videokamera jäi laukkuun. Mese oli ihan täpinöissään, kun istutin sen ekan hypyn taakse. En kerinnyt kunnolla putkeen sanoa, kun se oli jo siellä. Lähti kuin tykin suusta, maa pöllysi ja löysi putket ja kepit tosi hyvin. Kepit oli edelleen rauhalliset + verkot, mutta sana "putki" sai sen sellaiseen raivoon, mitä ei ole vielä koskaan ennen nähty. Olisittepa nähneet mun ilmeen / olemuksen, kun oli ihan kuutamolla, että nyt se läks... Oma käskytyskin oli ihan toista luokkaa kuin ennen. Tuntui tosi hyvältä, kannustaa ja ohjata Meseä. Mun pikku penneli on kasvamassa isoksi pojaksi. Tää kyllä nyt peukuttaa, että tämmöisiä väläyksiä saan kokea jatkossakin. Fiilis oli kuin voittajalla treenin jälkeen. Muusakin sain pitkästä aikaa nautiskella agista. Mesen treeneistä menin suoraan jatin kilparyhmän treeneihin. Tosi kivat treenit, vaikka aina hirvittää tuo Muusan vauhti, kun se kenttä on niin...piip...

perjantai 14. toukokuuta 2010

Agia, majavia, valvontakameroita, kukkia sekä helle.

Siistiä, kun näin lämmin. Tietysti just tänä viikonloppuna paistaa arska taivaan täydeltä, kun ei oo mitään mahkua grillailla. Huomenna on kisat ja sunnuntaina oon ylitoimitsijana jatin kisoissa. Eilen oli varsinainen halabaluu. Aamulla vihdoin vaihdettiin kesärenkaat, siitä suoraan Viherlandiaan hakemaan kukkia takapihalle. Samalla siistittiin piha grillikauden avajaisia varten. Hetken päästä olin jo Killerillä treenaamassa kontakteja & keppejä molempien kanssa ja illaksi vielä iltaa istumaan Muurameen. Voiko yhteen päivään enää enempää sopia :).

Viime lauantaina oli aika jännittäviä hetkiä. Koska Muusan kanssa en voi treenata kunnolla täällä Jyväskylässä, olen ilmoittautunut mukaan ACE agility treeneihin Kuopioon. Siellä on kunnon pohja ja Vitikainen osaa kyllä tehdä ihan mukavan oloisia treenejä. Menomatkalla yhdellä suoralla nähtiin bussipysäkillä "iso kissa" ja hiljennettiin varuulta vauhtia, jos se vaikka hyppää auton eteen. No ei hypännyt, pysähdyttiin siihen viereen ja siinä se majava tepsutteli ysitien pussipysäkille vailla kiirettä.

Muusa treenasi ensimmäisenä. Pitää oppia kyllä keskittymään paremmin. Olin ihan hukassa, kun en ollut vielä sisäistänyt itse treeniä ennen vuoroamme. Vitikainen kertoi parhaat vaihtoehdot suoraan ja tein ne Muusan kanssa todella pätkittäin. Kyllä oli eka kierroksen jälkeen tosi kökkö olotila, tuntui, että osaakos tässä agia enää ollenkaan. Toisella kierroksella, kun olin saanut miettiä rytmitystä sekä ajoituksia, se menikin tosi hyvin. Perinteiseen tapaan Muusalla ei ollut rimoja kuin kahdessa ensimmäisessä / viimeisessä hypyssä. Halli oli kyllä tosi kiva, iso ja valoisa. Pohjana toistaiseksi kivituhka, mutta siihen on tulossa tekonurmi päälle. Seuraavat treenit ovat vasta heinäkuussa, kun osallistumme pitkin kesää kaikenlaisiin tapahtumiin.

On se vaan hassua, että pitää mennä toiseen kaupunkiin, että pääsee treenaamaan. Onneksi Kuopio ei ole tuon kauempana. Edestakainen matka saman päivän aikana ei tunnu pahalta, vaikka kalliiksi tuo viimeviikkoinen meinasi tullakin. Tulomatka ajettiin kaikessa rauhassa, ei ollut mikään kiire. Hyvä keli, toisella kädellä kiinni ratissa ja toinen käsi reteesti pään takana ja RÄPS...Voi hitto, se tuntui syvällä sisuksissa. Kerkesin just ennen välähdystä päästää jalan kaasulta. Tänään tuli sitten iloinen kirje postissa ja oikeasti olin tosi iloinen. Sain vain huomautuksen ylinopeudesta, kun "nopeusrikkomus oli olosuhteet huomioon ottaen vähäinen" eli 7km/h ylinopeutta. Se oli kyllä täysi vahinko.

Treenien jälkeen kävin hakemassa Marjon meille. Hän oli tullut Jyväskylään tapaamaan useita kavereitaan ja yöpyi yhden yön mun luona. Isa oli mukana. Tosi kiva nähdä Isaa näitten vuosien jälkeen. Sen kaa treenasin ja kisasin agissa ennen kuin tuli tää doping kielto. Isa sairastaa epilepsiaa ja uramme päättyi joku vuosi sitten nolla voittoon Kemissä. Sen jälkeen tuli ne uudet säännöt, jolloin Isa jäi varhaiseläkkeelle, tylsää. Sunnuntaina käytiin metsälenkillä ja kahtomassa jatin kisoja. Muusan kanssa emme osallistuneet kisoihin, koska la treenattiin. Tää kuuluu meidän säästölinjaan. Jos treenataan ei kisata sillä viikolla ja toistepäin. Marjolla oli mukanaan uusi kamera ja ihania kuvia sai otettua. Uiskentelu kuva on tältä päivältä. Vähän näyttää siltä, että Mesekin taitaa tykätä vedestä yhtälailla kuin Muusa. Mukavaa viikonloppua kaikille!

tiistai 4. toukokuuta 2010

Agia, agia ja agia..

Vappu tuli ja meni. Hetken jouduin jännittämään, että paraneeko olotila sunnuntain kisoja ajatellen ;). Että vapun jatkot vaan kaikille. Ei hätiä, onneksi vasta puolen päivän aikaan matkasimme kohti Lempäälään Heidin & Albertin kanssa. Uusi halli ja uusi paikka. Ihan mukavan oloinen halli, ainut, että ei löydetty kunnon lämmittely maastoa. Ehkä niitä ei siellä ole tai ei vain vielä löydetty niitä. Kuva: Miia Sihvonen



Tuomarina oli Anne Huittinen. Eka rata oli ahdas ja koko ajan käännyttiin johonkin suuntaan. Kunnon vauhtiin ei päästy eikä oikeaa rytmiäkään löytynyt missään vaiheessa. Sekä Muusa että Albertti sutivat tosi paljon. Liekö johtunut siitä, että matolla ei oo kisattu aikoihin tai ei vain osattu ottaa vauhtia pois tarpeeksi ajoissa? Valitettavasti videoo ei tällä kertaa ole, sillä Heidin ja mun startit oli aika perätysten. Ekalta radalta pajautettiin sitten kolme kieltoa eli hylky tuli.

Toinen rata oli ihan erilainen. Sai luukuttaa suoraan ja välillä tietty aika hankaliakin käännöksiä. Koitan toteuttaa Rauno Virran oppia, että koira jätetään lähdössä pyöreään linjaan, jos käännytään kolmannelle hypylle. Noh, opin ainakin sen, että jos tilaa ei ole lähdössä, ihan turha yrittää pyöreää linjaa. Muusan jouduin jättämään liian lähelle ekaa hyppyä, kun ei voinut jättää kauemmaksi, sillä takana oli pahviseinät. Muusa kuitenkin tosi harvoin pudottaa rimoja, mutta tällä kertaa kävi just niin, että eka rima tipahti. Muutoin aivan loistava rata, kontakti ja kaikki muukin. Tulos vitonen sija muistaakseni 6. Heidi & Albert lähtivät meidän jälkeen ja tekivät taas kerran upean nollan ja voittivat :) Jos saa jossitella, ilman riman pudotusta oltaisiin pokattu Heidin kaa kaksoisvoitto...

Tapasin kisoissa myös Aliisan ja länderi Totin (Mesen puoliveli). Tosi kiva oli jutella ja tutustua myös Tottiin. Kaunis koira. Taitaa Jetti jättää kuvan kauniita jälkeläisiä. Aliisa tykkäsi myös Mesestä. Halusi riisua sen ilkosilleen, että näkee koko kropan :D. Toivottavasti taas törmäillään pian. Kuva: Heidi Turunen



Kisojen jälkeen käytiin vielä ihastelemassa Albertin 5 viikkoisia pentuja. Ne on niin suloisia. Laitan niistä kuvia heti, kun saan niitä Heidiltä. Parin viikon päästä Heidin luona sitten riekkuu pieni tarupityttönen.

Eilen Mese aloitti JATin mölliryhmässä agin. Treenit olit jatin "ihanalla" ulkokentällä. Jokainen voi arvailla, mitä sanalla "ihana" tarkoitan. Kateeksi käy niitä seuroja, joilla on oikeasti kunnon treeniolosuhteet. Ehkä vielä joskus tälläkin seuralla. Treenit meni ihan kivasti.

Tänään Doggie jatko2 treeneissä oli tosi kivaa. Tehtiin kolmen hypyn kuvioo ja ekaa kertaa tein myös ilman kädestä olevaa palkkaa. Joo-o, liikkuuhan tuo ohjauksen mukaan eikä vain pömpöttämällä.