lauantai 20. marraskuuta 2010

Nyt se on korkattu!

Tänään se tapahtui. Mese aloitti virallisesti agilityuransa Lappeenrannassa. Mittaus toki jännitti, mutta tuomari osasi hoitaa tilanteen rauhallisesti ja asiallisesti. Mese antoi hänen suorittaa mittauksen jännittämättä ja se on nyt virallisesti medi. Saman tuloksen Ritva Herrala sai Mesestä noin vuoden ikäisenä.

Ekalta radalta tuloksena kymppi: renkaan jälkeen tuli putki. Rengas on vielä vähän epävarma ja en tarpeeksi ajoissa sanonut putki käskyä ja ohi meni. Lopussa tultiin putkelta puomille. Hyvin olin ensin putkella mukana ja sitten "oletin" että kyllähän se puomin näkee ja ohi meni. Ja vähän tuli yliaikaa, sija 6.

(grr...radat eivät suostuneet näkymään yksittäin....yhteisvideo lopussa!)

Toiselta radalta tuli hylky. Meidän seuran pussi on tosi kevyt ja se ei kangistu kylmässä. Mulle tuli täysin yllätyksenä, että Meseä hirvitti kisapussi ja siitä tuli kolme kieltoa. Jos olisin tajunnut, että pussilla voi tulla ongelmia, tietty olisin vienyt sen enemmän auttaen, enkä ois irronnut noin paljon pussin lopussa. Tuomari Sami Topra oli aivan ihana tässäkin asiassa. Hän patisti työntekijän auttamaan mua, että sain Mesen menemään pussista.

A:lla jätin Mesen yksin alastulolle (jäi tosi hyvin) ja tein mäkelät hypylle. Mese tosin lähti Aalta lujempaa kuin kuvittelin ja ennen hyppyä tallasin sen varpaille. Siitä se kimposi kohti putkea (oikeaan suuntaan) ja jätti aidan väliin. Kepit olivat paremmat tällä kierroksella sekä puomi. Tajuttiin, että ekalla kierroksella tuomari oli puomilla mukana ja toisella ei eli on harjoiteltava kontakteja myös niin, että joku toinenkin liikkuu vieressä.



Olen tosi onnellinen. Päivä oli täydellinen. Kisapaikka hyvä. Tuomari erinomainen. Radat kivoja. Ja tuntuu ihanalta, että Mesen ohjaaminen on näin helppoa. Ja mikä parasta, kiitos Heidi, kun lähdit seuraneidiksi, vaikka lähtö olikin klo 05.00.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

ROP, sert + Cacib!

Käytiin eilen Mesen kanssa pyörähtämässä Jyväskylän näyttelyssä. Päivikillä oli samaan aikaan oma kehä, joten ei auttanut kuin itse esittää koiransa. Tuomarina tiukkaakin tiukempi Kari Järvinen.

"Erinomainen nuori uros. Kaunis pää. Erinomaiset korvat. Hyvä ilme. Kaunis ylälinja. Riittävä runko. Hyvä etu- ja takaosa. Liikkuu kauniisti. Hyvä karvanlaatu, ei kaikkein parhaassa kunnossa."

Tuomari lopuksi vielä mainitsi korkokengistäni: "laita ensi kerralla pienemmät korot :), vaikuttaa sekä koiran esittämiseen että omaan liikkumiseen." Ihan hyväntuulisesti hän sen mulle kertoi samalla, kun antoi ROP ruusukkeen. Kuva: Salme Mujunen

perjantai 12. marraskuuta 2010

Monitaitoinen pikku musta!

Joskus tulee mietittyä, että onkohan Muusa ihan oikealla ihmisellä. Kerta toisensa jälkeen sitä saa vain ihmetellä miten lahjakas se on. Itse olen keskittynyt enempi agiin ja tuntuu, että sen monilahjakkuus on mennyt hukkaan mun kanssa. Mitä tahansa sen kanssa tekee, se yrittää aina parhaansa ja se on hyvä. Agissa ei aina omat taidot riittäneet, kun miettii miten lujaa se meni. Ei ollut helppoa meidän agin ensi askeleetkaan. Sitä ei moni tiedäkään. Muusa ei kestänyt toistoja ja oli äärimmäisen ohjaaja pehmeä, monet kikkakolmoset jouduttiin kamujen kanssa keksimään, että yhteistyö rupesi luistamaan. Kaukaiset ovat ne ajat ja niitä aikoja ei ole yhtään ikävä. Nykypäivän agiin jää kaipuu!

Muusalla on kuitenkin edelleen tosi paljon virtaa. Ei sitä sohvan perukoille voi heittää, koska siitä tulee ihan sika, ISO sika. Piti miettiä uutta harrastusta, ehkä myös sellaista, jossa voisi kisata. Tosin, netistä luin kisasäännöt. Nähtävästi jää riittääkö omat taidot tässä lajissa kisoihin asti ;). Uusi harrastus on saanut aikaa tasapainon. Siitä tulee tosi hyvä mieli niin mulle kuin Muusalle. Eilenkin oltiin pimeässä, täysin pimeässä kera otsalamppujen. Tässä se nyt on:

lauantai 6. marraskuuta 2010

Iso aukko agissa..

Kyllä tämä vuosi on ollut pitkä ja raskas. Vuosi sitten aloitettiin Muusan kuntoutus ja silloin ei ollut niin varmaan palaako Muusa koskaan takaisin agin pariin. Aikaa ja rahaa paloi, mutta hoidot tuotti tulosta. Muusa kuntoutui ja palasi sittenkin, tuli H-AVA, AGIROTU joukkue3 ja PIIRM yksilö3. Viimeinen kisa mikä kisattiin oli nolla voitto. Yhteistyömme oli hukassa vuosien ajan ja nyt vihdoin kaikki oli niin kuin pitikin.

Kesällä tuli kuitenkin myös kaatumisia niin vapaalla kuin kisoissa. Olin optimistinen ja ajattelin, että se vain on osa Muusaa, kun se on tuollainen höyrypää. PIIRM kisojen jälkeen oli taas aika Piiralle. Muusa kävi siellä ilman mua ja kaverit kertoivat, että asiat ei ollutkaan enää hyvin. Piiran viesti sähköpostissani oli aikamoinen pysähdys.

Lyhyesti: "Valitettavasti Muusa oli nyt huonossa kunnossa ja selvästi alueet selässä (lanneselkä, ylimenoalue, lapojen väli) olivat arkoja. Muusan oli todella vaikea rentoutua ja selkärankaan oli vaikea saada joustoa. Lantiolla oli jonkin verran vinoutta. SI-niveliin saatiin joustavuutta ja lantio suoristui. Suosittelenkin nyt kipulääkekuuria ja agilityn lopettamista. Koiran on vaikea hallita etu-ja takapäätään kovassa vauhdissa varsinkin, jos on nopeita käännöksiä. Muusa yrittää aina parhaansa eikä ymmärrä ettei keho tottele enää samalla herkkyydellä kuin aikaisemmin. Pää, tahto ja halu menevät nopeammin kuin keho ehtii mukaan."

Kaikki se työ ja vaiva, mikä kuntoutukseen oli mennyt tuntui turhalta. Fyssarimme suosittelee Muusan vientiä pikaisesti uusiin kuvauksiin. Hän ei vielä olisi lopullisesti luopumassa agista, ilman lisätutkimuksia. Totuus kuitenkin on, liukastumisonnettomuus on aiheuttanut hallaa kropalle. Aikaa ja rahaa on todellakin mennyt, mutta uutta selkää ei rahalla saa. Ikää tulee lisää, lihaskunnon ylläpito vaikeutuu muutenkin koiran vanhetessa. Vaikka olisikin prosentuaalinen mahdollisuus tehdä vielä toinenkin paluu, pitää miettiä mikä tässä oikeasti on tärkeintä? Päädyn kerta toisensa jälkeen toteamaan, että mä ja Muusan kiitämme teitä kaikkia, jotka olette kanssa eläneet kuntoutuksen keskellä, unohtamatta teitä, jotka olette olleet kisoissa ja treeneissä meidän kanssa tekemisessä. KIITOS kaikille, Muusa poistuu agista voittajana.

Mutta Muusan tarinat eivät lopu tähän....sillä on uusi harrastus...ja on osoittanut lahjakkuutta siinäkin. Siitä sitten enemmän, kun fiilikset tämän kirjoittamisen jälkeen taas saavat uuden nousun. Tämä ei ole helppoa, tästä on vaikea kertoa. Niin kuin aiemmin sanoin, Muusalla on kuitenkin asiat hyvin. Ei tarvitse jatkuvaa kipulääkettä, se jatkaa matkaansa edelleen täysillä. Kuva: Miia Sihvonen