Vuosi on alkanut kivasti. Uuden vuoden yönä tapasin pitkästä aikaa edesmenneet Lulun ja Piitun. Niitten kanssa oli kiva viettää laatuaikaa, kiitos NukkuMatin.... No, palataanpa tähän todellisuuteen. Tänään oli vihdoin Mesen vuoro käväistä Piiralla tzekkaamassa missä mennään. Mitään ihmeempää ei ole Meselle sattunut, mitä nyt kesällä pläjäytti mut kumoon tulemalla täysiä pohkeisiini. Sitä olenkin pitkään miettinyt, että jos mulle tuli mustelmat / jomotukset / pintanaarmut, kävikös Meselle jotain? Mitään näkyvää Mesessä ei ole näkynyt. Marraskuussa Mesen ajan annoin kaverin koiralle, sillä se tarvitsi sitä kipeämmin. Nyt oli vihdoin Mesen vuoro.
Tämä oli Mesen kolmas kerta. Aikaisemmin kaikki on mennyt hyvin eikä ole liikaa jännittänyt Piiraa. Nyt aluksi kaikki oli ok, Mese kävi moikkaamassa ja otti muutenkin rennosti...mutta, kun Piira lähestyi pikku Meseä (olisi katsonut Mesen seisonnan + istumisen sillein, että hän jäisi Mesen taakse), ei se ollutkaan enää niin yksinkertaista. Olisittepa nähneet miten suuret Mesen silmät olivat. Ne pullotti ulos silmäkuopistaan ja Mese oli aivan varma, että nyt maailman räjähtää ja karkuun. Ilmassa pientä paniikin poikasta. Ei se antanut Piiran koskettaa tuossa tilanteessa eli eikun makuulle köllölleen. Tosi hyvin Mese lopulta rentoutui, kun huomasi, ettei se pääse mihinkään. Piiran mielestä tuo "panikoituminen" johtuisi hyvinkin Mesen iästä / kokemattomuudesta ja hormooneista eli normaalia nuoren koiran jutskia, ei syytä huoleen. Piira kävi Mesen läpi ja totesi, että sillä on asiat tosi hyvin. Edessä on vähän kireyttä, mutta ei mitään sen erikoisempaa. Terveys on musiikkia korvilleni, aivan loistavaa.
