Pieksämäki säätää...onneksi!

Alunperin mun piti kisata la 5.11. Pieksämäellä Muusalla sekä Mesellä. Kisakirjeen julkaisun jälkeen ei voinut muuta kuin todeta, että luokkajärjestys oli meille pahin mahdollinen: 3-1-2. Muusan ja Mesen kisojen väliin jäi neljä tuntia hengailuaikaa, ei hyvä ollenkaan. Sain väläyksen, että laitan viestiä sekä Pieksämäen kisojen vastaavalle että Paulalle, jos vaikka saisin lennosta vaihdettua koiraa. Fiiliksen kanssa piti aloittaa kisaura vasta Jyväskylässä marraskuun lopulla. Molemmille onneksi kävi vaihdos, Mese jäi pois kisoista :(. Kuva: Jukka Pätynen


Aamulla kävin noutamassa Paulan ja Fiiliksen kyytiini. Paula oli laittanut aivan mahtavat eväät mukaan. Marian tekemä daimkakku oli proo, kiitos, näitä lisää ;). Ensin kisasin Muusan kanssa. Radalla oli viisi putkea, mitkä näyttivät kostautuvan useammalle koirakolle. Nimittäin A-radalla vain kaksi sai tuloksen. Jos jätti koiran heitteille putkien lähistöillä, aika varmasti tulos oli silloin hyl. Muusan kanssa pitää muutenkin olla tarkkana, pitää viedä koko rata huolella.
On se vaan metka tunne, miten mää en oo aikaisemmin osanut mennä Muusan kanssa näin rennosti. Nykyään kerta toisensa jälkeen vain laulattaa ja naurattaa. Kiitos Muusa, että saan sittenkin kokea sen miltä tuntuu sun kaa tehdä rataa yhdessä alusta loppuun ja tää ei oo enää pelkkää mäihää... Tästä näette meidän Pieksämäen radat. Vaikka Muusa irtoaa yleensä lopussa tosi hyvin, välittämättä musta, tulipahan todettua, että munkin pitää hoitaa homma loppuun asti. Nyt on toistaiseksi kisat kisattu, jos hyvin käy kisaamme vielä, kun kevät saapuu. Jyväskylässä olisi ensi kesänä SM-kisat, palaan tähän, kun talvi on taittunut kevääksi. Nyt Muusan agility vaikenee, mutta toivottavasti ei vieläkään lopullisesti.

Fiiliksen kanssa tunne oli vähän niin kuin Mesen kanssa vuosi sitten. Ei tiedä yhtään miten kaikki menee. Muutamassa epiksessä ollaan käyty, rata kokemustakin on alla vielä todella vähän. Edellisessä epiksessä oli hyviä ja todella, hmmm...mielenkiintoisia ratoja. Ihan mitä tahansa voi tapahtua varsinkin, jos Fiilistä jännittää, se voi vaikka kesken kaiken lähteä Paulaa etsimään. Tämän takia en vielä lähtenyt Fiiliksen kanssa kahdestaan kisamatkalle, Paula oli varmistamassa selustaa, jos jotain yllättävää tapahtuisi. No, mitään erikoista ei sattunut, päinvastoin. Fiilis osoitti hyvää hermoa ja upeaa kisakestävyyttä, vaikka omaa vuoroaan sai odottaa useamman tunnin. Toisaalta, se saattoi olla just oikea tapa aloittaa vieraassa paikassa, antaa aikaa.


Kuva: Maria Tolppanen "lainattu Fiiliksen blogista".

Ekalla radalla olin ajatellut, jos Fiilis lähtee kuulolta pois on just se paikka, missä sen katse ajautuikin katsomoon päin. Itse en vain tajunnut, että odottaisin kunnolla sen paluuta taajuuksille. Nyt pussin kohdalla olin jo kovasti menossa putkelle päin ja ohjasin sen olettaen, että kyllähän se sen näkee. Muutoin eka rata meni hyvin vain kontaktien vapauttamiseen halusin panostaa seuraavalla radalla...ei liikkeellä vapautusta vaan sanalla.

Toisella radalla Fiilis ei enää haahuillut samalla tavalla. Keinulta tultaessa olin päättänyt, että otan Fiiliksen kunnolla haltuun ennen hyppyä, ettei sen huomio kiinnittyisi taas katsomoon. just, hyvin tiukasti otinkin, hyvä ettei koira pysähtynyt kokonaan. Tuomari oli kuitenkin suopealla päällä eikä antanut kieltoa, jeee! Kontaktien vapautuskin onnistui nyt paremmin, hyvä mä! Toisesta kisasta saatiinkin JO nolla, sijoituksella 3. Aika hassua katsoo kuinka ”sydänsilmin” vien Fiilistä. Kuin hento kukkaspari menee pitkin hallia. Kyllä sitä poweria varmasti vielä löytyy, kun puhkeemme kunnolla kukkaan. Kiitos Marialle, että sain Fiiliksen näin lyhyellä varoituksella ja kiitos Paulalle matkaseurasta. Fiiliksen radat näet tästä!