Pääsiäispäivä Helsingissä

Lauantaina sain iloisen viestin Heidiltä, että sunnuntaiksi on luvattu sadetta Etelä-Suomeen. No, voi rähmä, ei voinut muuta todeta. Eihän siinä mikään auta, sateen kestävää vaatetta tarpeeksi mukaan ja asennetta. Vaikka sataisi koko päivän ja kaatamalla niin ei tunnu missään. Ainut huoli tietty oli Muusan lämpimänä pitäminen kisapäivän ajan. Matka Hesaan oli tosi sumuinen, muutoin sai ajella varsin rauhassa. Ai niin, perjantaina Hesassa kisasi myös pari kamua. Mimmu vetäisi Mistyn kaa tuBlat sekä SM-nollat kasaan, onnittelut. Eikä Päivikin ja Pirtan tublatkaan ollut kaukana, yksi nolla taskuun kuitenkin päjähti, onnittelut.

Meidän kisaurakka alkoi agilityradalla. Heti alussa meni Heidi & Albert. He vetivät ihan mielettömän radan. Kuvatessani mietin, että jäiköhän jotain väliin, kun tulivat maaliin tosi nopsaan. Mitä vielä, he tekivät sairaan upean nollan ja voittivat! JEE! Muusan kanssa kisailtiin viimeisten joukossa.



Toka hypyn pyörityksen tein eritavalla kuin muut. Pyöritin oikealta puolelta ja hei, se onnistui tosi hyvin. Olen kehityskelpoinen yksilö sittenkin. Tein näin, koska halusin aikaa kolmos hypyn ja pituuden väliin ja siirtyminen kolmoselle oli hallitumpi. Alku menikin tosi hyvin A:lle asti. Sinne harjalle se jäi asumaan. Tuli mieleen, että onko se oikeasti kipeä vai paineistuko Muusa taas vaihteeksi A:lla? Matka jatkui hetken tauon jälkeen kohti keppejä. Ihanasti kulkee, kepeiltä syöttö putkelle epäonnistui ja Muusa sujahti A:lle ja HYL tuli. Unohdin ottaa Muusan kepeiltä kahteen käteen ja enempi olisi pitänyt kääntää vartaloa putkelle. Puomi meni onneksi lopussa tosi hyvin, joten matka jatkui kohti hyppyrataa: FI AVA-H.



Heidi kuvatessa oli taas miettinyt meidän aloitusta, että mitäs me nyt tehdään. Yllättäen alku oli jälleen kerran toisenlainen kuin muitten. Siihen oli kaksi syytä. Kolmoshyppy tulee sujuvammaksi ja saan Muusan hyppäämään Muurin niin, että se tekee itse kunnon vekin hypylle ennen keppejä. Tällöin kepille ei jää vaihtoehdoksi mikään muu kuin oikea sisäänmeno. Tässä vaiheessa meidän elämää en mieti sitä, mikä reitti on nopein vaan sitä, millätavalla saan Muusan ymmärtämään mitä haen milloinkin. On vain uskallettava tehdä asioita meidän tavalla. Toinen mulle vaikea asia on ollut aina takaaleikkaus. Katsokaas miten hienosti pituudella teen ja loppusuora alkoi myös siivekkeen pyörityksellä. Olen tosi iloinen, että sain onnistumisia näissä vaikeissa kohdissa. Tuloksena oli nolla sijalla 3. Tästä oli mukava jatkaa viimeiselle agiradalle.



Tämän radan ehdoton ykköstavoite oli saada iloinen A. Lähdössäkään ei tarvinnut tälläkertaa tehdä mitään poikkeavaa :). Meillä oli hyvä stemppi päällä A:lle mennessä. Käskytin rennosti ja koitin olla liikaa katsomatta Muusaa, kun katsoin siellä se patsasteli keskellä A:n alastuloa, kummallinen otus. Kumpa se ei johdu siitä selästä :(. Piira varmaan kertoilee tästä mulle piakkoin, kun mennään sen luokse. Onneksi A ei kuitenkaan ollut niin hidas ja matka jatkui taas kohti keppejä. Kerkesin kuin kerkesinkin heittää Muusan pituuden jälkeen valssisylkkärillä :) kepeille. Puomin jälkeinen putki oli kyllä pelkkää mäihää, onneksi niitäkin sattuu tämmöisenä hetkenä. Keinulle taidettiin mennä niin nopeasti, ettei kuvaaja pysynyt perässä. Tuloksena upea rata kaiken kaikkiaan sija 5. sekä tuBlanolla ja menolippu SM-kisoihin, jee, jee!

Kotimatka meillä alkoi klo 16.00 jälkeen. Voitteko kuvitella, että Jyväskylässä oltiin klo 22.30. Ei, auto ei hajonnut, vaikka kesken matkan oranssi varoitusvalo rupesikin palamaan. Syyksi Heidi löytikin ohjekirjasta tuulilasinesteen vajauksen, joten ei hätää. No, syy oli se, että kesken kaiken katsoin taakseni...hiljensin vauhtia..ja Tampereen kyltin kohdan totesin Heidille, että mitäpä, jos ajetaankin kotiin Tampereen kautta. Heidihän oli tietty heti messissä. Ekalle levikkeelle tosin pysähdyttiin katsomaan välimatkat ja aikataulut. Totesimme, että matkaa kilometreissä ei tuu niin paljoa enempi, että kyllä, kyllä se olisi sen vaivan arvoista, että käytiin katsomassa Albertin vauvoja. Ne oli suloisia, pieniä marsuja. Heidin pennulla oli ihana sydänkuvio otsassa. Täyttä rakkautta koko pentu. Heidi on niin myyty, kuten kuvakin jo kertoo...




Asiasta sadanteen. Mesen viime viikon treenit meni muuten tosi hyvin. Se oli pirtsakalla päällä ja ekaa kertaa se sännähti pariin otteeseen treenaavan koiran perään. Siis sillain, kun toinen suoritti, Mese olisi halunnut mennä mukaan. Ja kerran se sanoin isosti FUF, kun toinen suoritti rataa. Ekaa kertaa myös kuultiin, että Mese painoin putkessa tosi lujaa, se ääni, mikä tulee, kun koira käyttää jalkojaan voimakkaammin. Ehkä sieltä pikku Mesen sisältä on kasvamassakin iso agimenijä, jep, ehkä ei vielä anneta tämän treenin liikaa nousta hattuun.